*

Aikuisvihreitä ajatuksia Yhdenvertaisuuden puolesta

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien kiusaamisesta

Sain jokin aika sitten kuulla tapauksesta, jossa eräs julkisesti vähemmistöön kuuluva koulun oppilas tönäistiin alas rappusissa ja sen jälkeen tämä sai kuulla huutelua. Koulussa asiaan puuttui opettaja ja vanhemman tehtyä asiasta ilmoituksen, myös rehtori otti osaa asian selvittelyyn. Asiaa oli selvitetty vanhemman, kiusaajien ja koulun henkilökuntaan liittyvien kesken. Yllättäen rehtori oli ehdottanut kiusatulle tämän pysymistä kaapissa.

Kiusaamiseen kuuluu aina puuttua. Valitettavasti puuttua voidaan niin oikealla kuin väärälläkin tavalla. On muistettava, että Suomessa on itsensä ilmaisuun täysi vapaus. En tunne kiusattua henkilökohtaisesti, mutta joka tapauksessa kiusaaminen on väärin. Samoin kenelläkään ei ole oikeutta kehottaa toista menemään kaappiin.

Vaikka meillä Suomessa astuu voimaan uusi avioliittolaki, jonka avulla kaikensukupuoliset ihmiset voivat mennä kenen tahansa ihmisen kanssa naimisiin, ei seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kohtelu ole niin sanotun enemmistön tasolla. Kaikenlainen kiusaaminen on tuomittavaa ja siihen voidaan vaikuttaa monin eri tavoin.

Yksi tapa on tiedottaminen kaikista vähemmistöistä. En tiedä, mistä johtuu, mutta olen huomannut, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluminen ei liene niin harvinaista kuin tilastot kertovat. Oma veikkaukseni on, että jopa joka neljäs tai viides ihminen kuuluu näihin vähemmistöihin. Uskon monien elävän edelleen vahvasti kaapissa etenkin syrjityksi tulemisen ja kiusaamisen pelon vuoksi.

Olen aikaisemmin puhunut tukitoimintamallista, joka olisi tarpeen. Yleensäkin vähemmistöistä puhuttaessa tarvitaan kulttuurista ja suvaitsevaista toimintamallia. Olipa kyseessä etninen tausta, terveydentila tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, on jokainen ihminen ihminen, joka ansaitsee hyväksynnän.

Jokainen meistä ansaitsee rauhaa ja rakkautta. Jos ne puuttuvat, on olennainen osa ihmisen turvallisuudesta kadoksissa. Näytetään vastaisuudessa hyväksyntää ihmisten inhimilliselle moninaisuudelle!

t. Jukka

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Tarvittiin sukupolvenvaihdos että homoavioliitot sallittiin, tarvitaan sukupolvenvaihdos että homoseksuaalien kohtelu "normalisoituu"

Suuri osa suomalaisista on luonteeltaan muutosvastarintaisia, siitä todisteena on perussuomalaisten nousu ja perussuomalaisten kannatus etenkin suurien ikäluokkien kohdalla.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

N. 90% kansalaisista ei tällä hetkellä ja noin 82% ei kannattanut perussuomalaisia viime vaaleissa. Pidätkö tätä todisteena siitä mitä suuri osa suomalaisista on luonteeltaan?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Yksi tapa on tiedottaminen kaikista vähemmistöistä."

Mitä nämä kaikki vähemmistöt ovat? Voinko minä olla osa (mielipide-)vähemmistöä, koska jaan erilaiset mielipiteet kuin monet ihmiset?

Saako vähemmistöjä keksiä tai perustaa itse?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Väisänen on oikealla asialla. Kansan asialla, voisi sanoa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tarkemminsanottuna kansalaisten asialla, enemmistö kansalaisista ei ole Väisäsiä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei toki olekaan, eikä remeksiä eikä lamminpäitä liioin. "Tähän vähemmistöön kuuluu meistä jokainen", kuten Juice Leskinen lauloi.

Käyttäjän ollimax kuva
Olli Mäntyranta

Yksi kaikkein naurettavimmista argumenteista samaa sukuppuolta olevien avioliitto-oikeutta vastaan on juuri tuo pelko siitä että tällaisten parien lapset joutuisivat kiusatuksi. Se kiusaaminen tunnutaan käsitettävän luonnonlaiksi, eikä sille koeta tarpeelliseksi tässä yhteydessä tekemään mitään. Eli syyllisiä lapsen kohtaamiin ongelmiin olisivatkin samaa sukupuolta olevat vanhempansa, eikä suinkaaan ne kiusaajat.

Toimituksen poiminnat