Jukan vihertuuletuksia Jukan tunneälynvihreyksiä Turusta

Shokkiuutinen homofoobikoille: kiinnostus omaan sukupuoleen luultua yleisempää!

Taas olemme kuulleet kaikenlaisia lausahduksia ja erityisen akuuttina tuntuu olevan samaa sukupuolta olevien parien oikeus tanssia Linnan juhlissa. Voisi kuvitella, että tässä sivistysyhteiskunnassa ketään ei haittaisi kaksi naista tai kaksi miestä valssaamassa keskenään. Kuitenkaan edistys ei aina kulje toivottua vauhtia.

Vaikka homoja onkin arvioitu olevan noin 5 prosenttia, koskettaa tämäkin asia useampia. Itsekin tunnen useampia heteroksi itsensä luokittelevia miehiä, jotka jopa suutelevat toisten miesten kanssa. Biseksuaaleja ja biorientoituneita on niin paljon, että joka neljännen voidaan olettaa kiinnostuneen omasta sukupuolestaan jollakin tasolla.

Asia on kuitenkin todella merkittävä. Hälyttävää on se, että kahden miehen tai naisen paritanssi olisi jotenkin tuomittava. Tuomittavaa tässä on se, että moni, joka tahtoisi tanssia oman sukupuolensa edustajan kanssa, hautautuu kaappiinsa, kun ympäristöstä tulee suvaitsemattomia kommentteja. Olen surullinen jokaisen vähänkin omasta sukupuolesta pitävän puolesta. Yhdenvertaisuuslain perusperiaatteiden tunteminen tulisi kuulua jokaisen kansanedustajan edellytyksiin. Tähän meillä valitettavasti taitaa olla vielä matkaa.

Onneksi moni on herännyt asian kanssa. Liityin Homotanssit-facebooktapahtumaan ( https://www.facebook.com/event.php?eid=160110470753851 ). Toivottavasti mahdollisimman moni voisi tanssia. Tanssiminen on usein tosi mukavaa ja rentouttavaa ja yleensä iloa tuottavaa.

Jospa siis kaikki tanssisimme toisiamme kunnioittaen, niin kenellekään ei tulisi paha mieli. Ja kaikki ne, jotka tahtovat ja voivat tanssia samaa sukupuolta olevan kanssa, tehkää niin.

t. Jukka

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän tonyvuori kuva

Hehee, hauska mielenosoitus. Onko tämä mielenosoitus? Voisin tähän todeta, että:

"I don’t feel like dancin’
No sir, no dancin’ today."

:)

Mutta jos tanssijalka vipattaa, niin sitten tästä vauhtia:
Scissor Sisters – I Don’t Feel Like Dancin’
http://youtu.be/4H5I6y1Qvz0

Käyttäjän jukkav kuva

Tanssimielenosoitus perussuomalaisten puoluetoimiston edustalla?

Käyttäjän VILENIN kuva

Pane Jukka tuumasta toimeen ja tuonjälkeen mene avustamaan puoluetoveriasi Oulujoen voimalaitospatojen räjäyttämisessä,jotta joki voi virrata vapaana, vai oliko puoluetoveriltasi harkitsematon ja tuomittava ylilyönti.Milloin vihreä puolue sanoutuu julkisesti tästä irti?

Käyttäjän jukkav kuva

En suosittele räjäytyksiä.

Käyttäjän kaminiitto kuva

Arvoisa nykyinen paavi Benediktus XVI antaa esimierkkiä siitä, miten miesten tulee suudella toisiaan julkisilla paikoilla. Kuvan kohteena on tällä kertaa imaani.

http://www.elpais.com/articulo/gente/tv/Benetton/retira/imagen/Papa/besa...

Käyttäjän perttivaananen kuva

Noh paavin kirkossa on homoiltu jo iät ja ajat!

Käyttäjän VILENIN kuva

Näin on aina täälläpäin tansittu kenenkään julkisesti loukkaantumatta.
Ihmettelen eikö maassamme ole muuta korjattavaa ja keskusteltavaa kun paritanssi,kylläpä maamme on vähäävaille valmis.

Käyttäjän jukkav kuva

Voi voi, tähän liittyy enemmänki kuin pelkkä tanssi.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

Vihreät saatiin jo viime vaaleissa pienpuolueeksi, mutta silti ne ängettiin väkisin luuseripuolueiden luuserihallitukseen.

Ehkä seuraavissa vaaleissa ne loputkin hörhöt lopettaa näiden tyyppien äänestämisen.

Käyttäjän jukkav kuva

Tai sitten Vihreät saavat murskavoiton.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva

Ääniä ei juurikaan hävinnyt, mutta paikkoja meni rutosti, kiitos vaalimatematiikan. Useissa vaalipiirissä ensimmäinen rannallejäänyt oli vihreä.

Ensimmäiset tappiolliset vaalit pitkään aikaan oli pitkässä juoksussa luonnollinen rekyyli. Paluu nousu-uralle on todennäköinen kehityssuunta. Vihreitä tarvitaan kaiken maailman Talvivaara-juttujen vastapainoksi.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva

Ääniä meni rutosti, paikkoja meni rutosti, prosentteja meni rutosti.

Vihreitä ei tarvita. Vihreitä pitää joutua sietämään, niin vastenmielistä porukkaa on vaikea missään muualla havaita.

Ihmisviisaus Jumalan edessä on kuin hiekanjyvänen koko maailmankaikkeudessa. Ihminen kapinoi aikansa Jumalan Sanaa vastaan, mutta joutuu hyvin pian suuresti pettymään. Mikä on ihminen, maan matonen, väittelemään Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, joka pitää yllä tätä maailmankaikkeutta koko ajan. Eipä taitaisi yhdeltäkäkään tanssijalta tämä onnistua. Yksikin sekunti olisi liikaa. Tehdään siis itsensä Jumalaa viisaammaksi ja sorvaillaan Jumalan Sanaa omien himojensa mukaan. Jumala loi liiton vain miehen ja naisen väliseksi. PISTE. Olen varoittanut Suomen kansaa seuraamuksista, jota tätä kansaa koettelevat Jumalan Sanan tottelemattomuuden takia Kantakaa siis itse vastuunne tulevista VAIKEISTA AJOISTA. valkeus.suntuubi.com

Käyttäjän VILENIN kuva

Amen,näin tapahtukoon.
Markus Lehtipuu, kyllä vihreitä ja varsinkin nyt vallassaolevia ja valtaakäyttäviä tarvitaan peloittavana esimerkkinä siitä mihin maassamme joudutaan heidän poliittisilla tavoitteillaan.Ei tosin hallituksessa ja ympäristöministerinä varsinkaan.

Ei kelvannut hallitusvalta. No, tilaisuus meni. PS pirstaloituu, liian paljon hörhöjä piti ottaa mukaan.

Vallankumous puolueessa tulee sisältä pian, siitä merkkinä Puheenvuorossakin esiintyneet asiapitoiset perusuomalaisten ploggaukset.

Heivatkaa nyt helevetissä ne natsit marginaaliin. Nuo pellet vievät huomion ja kun arkityö eduskunnassa ei ole kovinkaan mediaseksikästä, pitää niiden keksiä älämölöä jatkuvasti huomiota saadakseen. Siivotkaa Remes nurkkanne, päästään asialinjalle!

Käyttäjän VILENIN kuva

Kari Kero,viidettä kolonnaa on kaikissa puolueissa,uusissa varsinkin,on vihreissäkin ekofasistinsa,mutta kuuluvat hallituspuolueeseen.

Käyttäjän jukkav kuva

Nähdäkseni Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Näin ollen Jumala loi myös seksuaalivähemmistöt omaksi kuvakseen. Uskon, että Jumala olisi muuten puuttunut asiaan.

Mutta noiden vähemmistöjen kohdalla jumalakin tunnusti tehneensä virheen.

Hyvä neuvo kaikille homoille: "Painukaa vittuun siitä ja OTTAKAA TÄMÄ NEUVO KIRJAIMELLISESTI!"

Käyttäjän gagarin kuva

Varsinkin naispuoliset homot!

Tarkoitin kyllä tässä tapauksessa miespuolisia! Lesbot voivat SUUNNATA KIINNOSTUKSENSA MIEHIIN!

Käyttäjän gagarin kuva

Ai jaa! Sitäkö sinä tarkoititkin!

Käyttäjän kaikupohja kuva

Painukaa vittuun - mistä?

Ihmisten siis miesten kimpusta tietysti!

Käyttäjän kaikupohja kuva

Tunnustat siis homoseksuellit kuitenkin ihmisiksi. Edistystä sinun kohdaltasi. Mutta miten me menetellään, jos kaksi miestä oikein sujuvasti kiehnäävät toistensa kimpussa? Kelpaisikos se? Vai pitäisikö sanoa, että "Jätä homo homot rauhaan"?

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Jukka, edustat Vihreitä. Siksi tiedustan sinulta, puhutko niin kuin puhut ensisijaisesti Vihreänä vai sen ohessa tai sijaan lähinnä henkilökohtaisista syistä (joka pitää sisällään mahdollisuuden olla homo/bi)? Perustatko siis käsityksesi Vihreiden parissa yleiseen, miltei normatiiviseen käsitykseen ihmisen sukupuolisuuden vaihtelevista ilmenemismuodoista, vai muuhun?

Käyttäjän jukkav kuva

Kirjoitan tänne vihreänä yksityishenkilönä ja erityisesti sukupuolentutkimusta opiskelleena.

Käyttäjän sampocollander kuva

"Vaikka homoja onkin arvioitu olevan noin 5 prosenttia"
Tämä luku menee aika lailla yläkanttiin. Kyselytutkimusten mukaan miespuolisesta väestöstä länsimaisa on homoseksuaaleja noin 1-2% ja biseksuaaleja tuplasti sen verran. Tästä tulee yhteensä se 5%, mutta heistä enemmistä on siis biseksuaaleja. Naisten keskuudessa homoseksuaalisuus on huomattavasti harvinaisempaa, mutta biseksuaalisuus yleisempää. Tuo noin yhden prosentin sääntö näkyy myös solmittujen aviolittoojen/rekisteröityjen parisuhteiden määrässä. Suhteita rekisteröidään vuosittain noin prosentti avioliittojen määrästä.

Itse en millään jaksa uskoa, että homoseksuaalisuus olisi puhtaasti on-off ominaisuus. Kyseessä on lähinnä taipumus, joka on toisilla voimakkaampi kuin toisilla. Seksuaalisuuteen liittyy paljon kulttuurin sisäistä symboliikkaa ja puhdasta hedonismia, jotka yhdessä suuntaavat ihmisten kykyä kiihottua mitä erikoisemmista asioista. Seksuaalisuus on myös hyvin vahvasti sidoksissa sosiaaliseen identiteettiin, jonka kautta ihmiset ilmaisevat poikkeavuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Mitä ulkokohtaisempi seksuaali-identiteetti ihmisellä on, sitä mustasukkaisemmin tämä vahtii toisten ihmisten tanssipartnereita. Vannoutuneet kaappihomothan ovat tunnetusti kiihkeimpiä homouden vastustajia.

Huomatkaa ettei yksikään kristillisdemokraatti ole jättäytymässä tämän takia pois linnanjuhlista

Käyttäjän VILENIN kuva

Jos jäisi pois,niin hallitusrintamassa olisi vaikea olla,aatteet ja arvot ovat vallanalttarille uhrattavissa.

Tuskinpa tuo nyt hallitustyöskentelyyn vaikuttaa jäihän paavo lipponenkin pääministeriaikanaan pois. En oikein ymmärrä miten arvoja ja ihaneita olisi uhrattu

Kysymys on siitä ettei halua tehdä itsestään pelleä tämä homojen tanssikeskustelu on aivan naurettavaa ja kyllä tämä homokeskustelu vähän muutenkin. Kirjoitin koska halusin todistaa ettemme ole homofoobisia ainakaan kaikki. Jos joku on uhrannut arvonsa ja ihanteensa niin perussuomalaiset jättäytymällä hallituksesta. He olisivat voineet estää EU kirjaamisen perustuslakjiin kd ei mutta pelkäsivät kannatuuksen laskua. Sanon myös että jos joku kuten allekirjoittanut ei pidä tätä sukupuol neutr avioliittolakia kynnyskysymyksenä kysymys on ennen kaikkea terveen järjen käytöstä ja jos siinä teistä herra Remes jotain väärää niin olkaa hyvä vaan

"Biseksuaaleja ja biorientoituneita on niin paljon, että joka neljännen voidaan olettaa kiinnostuneen omasta sukupuolestaan jollakin tasolla. "

Linkkiä tutkimukseen?

Linkkiä odotellessa. :)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja