Seksuaalisuudella ei maata johdeta
Ylen TV1-kanavalla tiukattiin Presidenttitentissä Pekka Haaviston seksuaalista suuntautumista. Mielestäni on hienoa, että Pekka Haavisto on pystynyt olemaan parisuhteessa näinkin pitkään. Tärkeintä on se, että osaa rakastaa ja olla tarpeeksi onnellinen pysyäkseen liitossa.
Kysymys kaapista tulemisesta on yleismaailmallisesti tärkeä, mutta turha presidentin tehtäviä ajatellen, ellei niihin katsota kuuluvaksi kaappien ovien avaamiseen kannustaminen. Seksuaalisuudella tai seksuaalisella suuntautumisella kuitenkaan ei Suomea johdeta, vaan muut henkilön ominaisuudet ovat huomattavasti tärkeämpiä. Jos seksuaalisuus olisi valtion ja kansalaisten johtamista sekä maamme edustamista, olisi silloin kysymys validi. Kuitenkin seksihullu presidenttinä olisi kamala ajatus, eikä se taida olla oikein mahdollinenkaan oikeasti. Tuskinpa mitä neuvotteluja käydään makuuhuoneessa.
Voidaan myös kysyä, miksei sitten esimerkiksi hetero-olettamusten kumoamiseksi kysytä muilta ehdokkailta, olisivatko he sittenkin esimerkiksi biseksuaaleja. "X.X., oletteko biseksuaali?" voisi esimerkiksi olla mielenkiintoinen kysymys. Tosin se olisi asiatonta, olipa X.X. kuka tahansa ehdokas.
Seksuaalisuuden suuntautumisen ei tule olla hävettävä seikka kenelläkään. Suurin seksuaalivähemmistö on biseksuaalit, joista moni tulee luokitelluksi joko hetero- tai homoseksuaaliksi parinsa sukupuolen kautta. Vapaus olla oma itsensä näkyy esimerkiksi Pekka Haavistossa. Sen sijaan moni nuori ja aikuinen tuskailee siinä, ettei pysty elämään itsenään.
Teemana seksuaalisuus on tärkeä. Sen sijaan henkilökohtaisten utelujen sijasta voitaisiin asia käsitellä toisin. Pekka Haaviston erinomaisuus tuli esille hänen vastatessaan tuohon henkilökohtaiseen kysymykseen: hän vastasi rauhallisesti ja asiallisesti siihen. Siinä tuli taas yksi hyvä syy äänestää häntä presidentiksi.
t. Jukka
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Satuin katsomaan ko YLEN tentin ja lähestulkoon ainakin melkein annoin,
joko ylen tai sitten alen.Mitä ilmeisemmin po lähiradiotelevision porukasta oli asialle pistetty,niin ulkoisesti,kuin sisäisestikin firman
valioyksilöt,jotka kysymyksiä laatiessaan pystyivät sisäistämään presidenttivaalikeskusteluissa tarvittavan tiukkaakin tiukemman ytimen.
Eniten varmaankin sielua hiveli se,miten taitavasti asia oli esitetty
ikäänkuin teemaan sopivasti,eli juttuhan oli just sieltä itestään,
siitä kehonosasta,joista näissä meikäläisten asioissa yleensä
puhutaan...tosin hieman virheellisesti siitäkin.
Vilpittömäästi...siis todellakin vilpittömästi minua rupesi säälittämään
se toimittajamummo,kun ehdokas Haavisto,luultavasti hetken häkellyksestä johtuen saanut sanotuksi asian oikeaa ja ainoaa laitaa,elikkä totta
V...ss sen kaapin oven aukaiseminen ei ole helppoa vielä nytkään,saati silloin joskus muinaisuudessa.
Tämä rakas junttipää kansa toimittajineen päivineen tuskin koskaan oppii
tajuamaan,että johonkin hommaan,siis työhön tai tehtävään ei pätevöidyta homouden tai heterouden kautta.
Katsotaan mistä kantilta tahansa Haavisto on varsin varteenotettava
presidenttiehdokas.Haavisto eka Niinistö toka,muilla ei ole mitään tekoa.Ennen sai kehotuksestakin sakkoja.Nyt kun ei enää saa niin kyllä
minäkin nyt kehoitan Haavistoa äänestämään oli mikä oli.
P.S. Tosikoille tiedoksi,asia on vakaa ja vilpitön,mutta pilkettä
silmäkulmassa hieman kuitenkin.
Olen muissa yhteyksissä puhunut ennekin siitä miten homous on muutakin,kuin
homon ihmisen seksielämä,eli siis silkka nainti.Miksiköhän sitä on erilaisten asioitten ympärillä,niin ukko,kuin akkaporukoitakin?Miksi jokaisella on omaa sukupuoltaan oleva ystävä/ystäviä,joka saattaa olla
läheisempi,kuin vaikkapa oma sisarus? Tietyissä tilanteissa miesten keskeinen halailu tai suutelu on hyväksyttävää,joissain toki ei.Miksi
umpihetero lihansyöjä tsekkaa kaverin genitaalit ,heti kun siihen on mahdollisuus jne,jne...kyllä näitä kysymyksiä löytyy.Kyllä meissä kaikissa
asuu se pieni...vaikkei se seksiksi tai peräti rakkaudeksi saakka riitäisikään.Jostainhan ne nämäkin asiat alkunsa saa.
Mutta sitä ei voi kukaan kiistää, että Haaviston vaalinumero on osuva. Mutta sen vuoksi en miestä äänestä, vaan siksi, että Haavisto on kiertelemättä valtiomiesainesta, puhuu monia kieliä ja on verkostoitunut monien maiden johtajien kanssa.
Kuka tuota kysyi? Toimittajan pitäisi saada kenkää saman tien.
No se mummotoimittaja sitä kysyi.Tsekkaa löytyykö ylen areenasta vielä.
No ei kiinnosta niin paljon. Mutta ei tuollaista saa kysyä edes yksityisessä työhaastattelussa, kuinka sitten tuossa yhteydessä julkisesti? Kuulostaa rikolliselta touhulta jopa siinä tapauksessa, että Haavistolta olisi saatu siihen etukäteen suostumus. Kun seksuaalinen suuntautuminen ei saa olla kriteerinä virkoja täytettäessä, ei ole olemassa yhtään hyväksyttävää syytä ottaa sitä puheeksi vaalitentissä.
Juuri tällaisia tapauksia varten meillä on poliitikkojen valvoma Yleisradio. Ämmä saa korkeintaan ylennyksen.
Pirjo Auvinen sitä kysyi, mutta kysymys oli lainattu eräältä haastatellulta kadunmieheltä.
Jos en olisi jo ennen tehnyt päätöstä että äänestän Haavistoa, niin viimeistään tämän tentin jälkeen olisin siihen päätynyt. Hän esiintyi erittäin rauhallisesti ja selkeästi. Sekä myös ystävällisesti.
nää on näitä henkilökohtaisuuksia, toinen tuikkii sakkareikään ja toinen ei hyväksy aborttia. Ei pitäisi takertua yhteen asiaan joka ei ole kaikkien mieleen. Jokaisesta näistä löytyy ainakin yksi asia joka ei kaikkia miellytä.Piru vie, mua hymyilyttää.
Tästhän siä Heikki pystyt kattomaan,mikä se näissäkin asioissa sitä
olennaisinta on =))) Ootko muuten ja oottekko muuten tullu ajatelleeks selastakkii,et nää pressat tai kunkut tai kunigattaret..ne käy veskissä
kuten muutkin ja tekee siellä niitä juttuja mitä muutkii.On isoo ja pientäkin hätää,mutta kuka pyyhkii arvoperseen piika vaiko ihan itekö?? =)
Ja ainahaa joku ei hyväksy jotai,tai sittepä hyväksyy hyvinkii-
Kysyn nyt, kun kiinnostaa. Minkä maiden johtajien kanssa Haavisto on verkostunut? Kenelle hyvälle tutulleen hän EU:ssa soittaa?
Tärkeintä presidentinvaaleissa on saada Suomelle kaikkein edustavin henkilö. Haavisto on ilman muuta yksi komeimmista ehdokkaista. Entäpä puolisot? Kuka heista onkaan kaunein?
Ratkaisevinta on kenet kaksi haluamme itsenäisyyspäivänvastaanotolla kättelemässä vieraita. Ehkäpä Haavisto puolisoineen ehkäpä joku muu. Tämä kysymys on koko vaalituloksen avain.
"Mielestäni on hienoa, että Pekka Haavisto on pystynyt olemaan parisuhteessa näinkin pitkään."
Miten kauan se on ollut parisuhteessa? Minusta se ei ole vissiin kovin kauan ole ollut, voi tietty olla että se on homolle pitkä aika. En tiedä miten kauan homot on parisuhteessa noin tyypillisesti.
Pekka Haavisto ja Nexar Antonio Flores kävelivät kaupungilla käsikynkkää astellen. Vastaan tulivat Paavo ja Vuokko Väyrynen. Pariskunnat tervehtivät toisiaan, vaihdettiin kuulumisia. Kun matka edelleen jatkui, Nexar Antonio kysyi Pekalta:
"Mitäs mieltä olet tuollaisesta?"
"Jaa-a", vastasi Pekka ja jatkoi: "minä en vain millään jaksa uskoa että tuollaiset seka-avioliitot toimivat".
Arvoisat pojat ja tytöt tai päinvastoin,tai ihan mitenkä vaan,
Oliko se nyt itse blogisti,kun kyseli tätä tuossa alustuksessaan tällai-
sestä yhden yleisimmän virheen sisältävässä lauseessaan,mitä tulee homojen
parisuhteitten kestävyyteen.
Kaikkein tietävimmät heteroihmiset väittävät ilmitosissaan ja vakavin naamoin,että homojen parisuhteet olisivat suorastaan huikentelevaisen
lyhytkestoisia.Etteivät nyt lentelisi peräti niinsanotutsti kukasta
toiseen läpi koko kiimanhuuruisen elämänsä,riippumatta siitä kestääkö se
lyhyemmän vaiko peräti pitemmäkin ajan.
Hyvä ystävä lue huuliltani:: Ei mitään eroja heterojen suhteisiin.Joillakin
kestää,joillakin ei.Jopa itsekin olen joskus hämmentynyt näitä kovinkin
pitkäkestoisia ja useimmiten ainoastaan keskinäiseen sopimukseen perustuvia
avioliiton...hm...kaltaisia suhteita.Sehän saattaa olla jopa sitä rakkautta
tai välittämistä tai miksi sitä nyt sais ja vois sanoa.Itselläni kolmisenkymmentä vuotta.Melko laajassa tuttavapiirissämme on paljonkin
suhteita myös tällä homopuolella,jotka ovat vähintäin kymmenen vuotta kestäneitä.Täytyy myös huomata,ettei läheskään kaikki päivät ole olleet
pelkästään päivänpaisteisia.Mutta siitäkin huolimatta ollaan vaan oltu
vaikka mikään,ei olisi ollut helpompaa,kuin pistää nyytti kepinnokkaan
ja lähteä..siis noin teknisesti...meinaan.
Jokainen hetero voi muistella omalta kohdaltaan,kun oli huonoja päiviä
kun oli sairautta tai muuta vastoinkäymistä.miksi et puoliskoasi jättänyt
vaikka oli rankkaa.Ja jos hyviä syitä löysit,niin siirrä ne vain homoihin
sen kummempaa se ei ole tälläkään puolella aitaa ja siksi sen aidan saiskin ottaa siitä välistä pois.
Halonen sen sijaan sai aikaiseksi yhden hienon teon. Linnan kutsuilla voivat härkäparit tanssia paritansseja.
Seksuaalisuus oli siis ainoa asia, jossa Halonen onnistui. Tosin monen mielestä rivosti, mutta onnistui silti. Hän teki historiaa.
Mielestäni presidentin pitää onnistua jossain isommassa asiassa. Ja tehdä siinä töitä. Olihan niitä Halosella: epäpäteviä naisia pätevien miesten ohi valtakunnan ykkösvirkoihin. Hän siis onnistui osoittamaan feminismin ja ruotsalaisuuden olevan valmis laittomuuksiin asti etuja kähmiessään.
Sen tähden haluan presidentin, joka toimii kansan hyväksi eikä vain erikoisten ryhmien.
Kyllä enemmistöä voi sortaa: intiaanit, aboriginaalit, neekerit: kaikki olivat enemmistöinä, kun anglosaksit aloittivat heidän sortamisensa.
Hyvähän se,ettei Haloselta ihan kokonaan mennyt 12 vuotta pieleen.
Nyt me tarvitsemme uuden Kekkosen,joka ensitöikseen korjaa niin köyhän
kansan,kuin poroporvarinkin kärsimän vääryyden.Olishan siellä kaks omasta
mielestään sopivaa,jotka entisestäänkin vähennettyine valtaoikeuksineen
toki sen tekisivät,nimittäin mukimies ja mies.joka käyttää puolueestaan
käsitettä minä.
Lalli,Lalli, Lalli.Onko joskus kaatunut sulla virkapalli vai miksi
mahtaa olla noin katkera jostain tämän miehen malli.Vai siitäkö johtuukin
tää ralli,et pressa olikin naaras alli.
Jukka, katselin profiiliasi ja ihmettelen. 34 - vuotias kasvatustieteen ja valtiotieteiden ylioppilas ja vahvasti mukana puoluetoiminnassa. Ajattelitko koskaan mennä "oikeisiin töihin" vai pyritkö vaan politiikoksi?
Ainoa asia blogissasi, jota haluan kommentoida, on lauseesi: "Mielestäni on hienoa, että Pekka Haavisto on pystynyt olemaan parisuhteessa näinkin pitkään."
Millä perustelet sen? Haavisto on 53 - vuotias ja Flores 33 - vuotias. En tiedä, kauanko ovat olleet parisuhtessa, mutta jos lähdetään säädyllisyys - ja laillisuusolettamasta niin maksimissaan (33-18) vuotta eli 15 vuotta! Jukka, onko sinusta 15 vuoden parisuhde kunnioitettavan pitkä 53 - vuotiaalle miehelle? Tunnen monia Haaviston ikäisiä miehiä, jotka ovat ollet parisuhteessa yli 30 vuotta! Se on kunnioitettavaa. Linkisssä http://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/paavo-vayrynen-paljastaa-pitkan-lii... Paavo Väyrynen kertoo 43 vuotisesta parisuhteestaan, että jotain realismia Haaviston kehumiseenkin, valitse ainakin argumentit uskottaviksi.
Kas kun et kehunut Haaviston koulutustaustaa ja akateemista uraa (Haavisto on ylioppilas)....
Kiitos vastauksesta, toivottavasti löydät paikkasi yhteiskunnasta, toivon menestystä yhteiskunnalisiin aktiviteeteihisi. Hienoa, että olet aktiivinen.
Mutta blogisi olisi ollut huomattavasti uskottavampi ilman viittauksia Haaviston pitkään parisuhteeseen. En muuten arvostellut Haavistoa sanallakaan kommentissani, ainoastaan blogiasi. Haavisto on edelleen varteenotettava ehdokas myös omalla listallani. Paljon lamavelalliset v. 2000 velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle myyneitä Niinistöä ja Lipposta edellä.
Jukka,
Olet elävä esimerkki siitä, miten Suomi jättää käyttämättä kyvykkäitä resursseja. Yksittäisille työnantajilla ei välttämättä ole helppoa keksiä sinulle töitä, joilla hankit markkinoilta palkkasi kolminkertaisesti, kuten vero- ja kustannusapaaraatti vaativat.
Mutta olet kyvykäs. Kirjoituksesi ja aktiivisuutesi osoittavat sen.
Tarvitsemme jonkin aparaatin, joka teettää sinulta erityispedagogiikan töitä. Voisit ilmeisesti hyvin toimia myhös vakuutusasiantuntijana mm. puhelinpalveluissa tai niiden kehittämisessä kuinka korkealle asti.
Olen itse kouluttanut ja hankkinut työpaikan joillekin monivammaisille ja muuten vaikeasti työllistettäville, myös ulkomaalaisille, ja aina se on ollut minulle kannattava diili. Ei ehkä niin kannattava kuin olisi huijata ihmisiltä rahaa pankkiirisysteemeillä. Toivon, että sinä ja moni muu pääsisitte verkostumaan ja jollain tavalla luomaan menestystä itsellenne ja kaikille, koko Suomelle.
Onhan olemassa aina esimerkiksi huima tarve panna pystyyn yrityksiä eri aloilta. Niissä tarvitaan neuvontaa ja ohjausta, jota ei voi mitenkään hankkia virallisen valtion keinoilla, kuten maksamalla maltaita konsulteille, jotka eivät mistään mitään kuitenkaan tiedä. Sinulle näen heti monta käyttöä, lahjakkaalle ihmiselle.
Hyvää jatkoa
Lalli
Haavisto on ihmisenä miellyttävä, mutta hänen toimensa Natura-asiassa ja maamiinojen kieltäminen kallistaa mielipiteeni negatiiviseksi hänen valinnalleen.
No mitäs pahaa se Haavisto näille kahdelle,niin toisiaan lähellä oleville asioille onkaan sitten tehnyt? Valistakaa tietämättömiä.
"Seksuaalisuudella ei maata johdeta" toteat otsikossasi.
No ainakin Halonen on johtanut. Suomessa on tuloerot kasvaneet ja köyhyys lisääntynyt, mutta onko Halonen puuttunut voimallisesti näihin asioihin 12 hallintovirkavuotensa aikana?
Vastaan itse. Ei ole paljon ulostuloja tullut.
Mutta kamalan älämölön nosti, kun jotkut idiootit häiritsivät seksuaalivähemmistöjen pride-kulkuetta aikoinaan Helsingissä.
Haavisto ei olisi näin yhden asian pressa. sillä Haavisto on sen verran fiksu tyyppi, että osaa keskittyä toimessaan olennaiseen.
Onko toimittaja seiskassa töissä,jos ei niin teidän pitäisi pyrkiä
olette lahjakkuus.Mielestänne Halonen on johtanut maata viimeiset kaksitoista vuotta seksuaalisuudella! Sallikaa minun nauraa ja kysyä
minne voin lähettää pesulalaskun,koska housut kastuivat vanhukselta
jälleen.Ehdotan,että seuraavan kerran informaatioitanne jakaessanne
otatte meidät vanhemmat ja vähemmän pidätyskyvyttömämmät huomioon.
P.S. Mitäs toimittajalla muuten on seksuaalivähemmistöjä vastaan?
Hannu, housupyyntö huomoitu.
Ihmeen paljon olette saaneet muuten virheitä näinkin lyhyeen kommenttiin.
Ensinnäkin, en ole lahjakkuus missään muussa asiassa kun elämällä Seppo Hildénin elämää. Kukaan muuhan siihen ei kykene, tai sitten jossain on olemassa piilevä lahjakkuus.
Toiseksi vaikka minulla onkin toimittajan koulutus, olen viimeiset neljä vuotta keskittynyt kirjailijan hommiin.
Kolmanneksi viittaukseni Halosen seksuaaliseen johtamiseen on perusteltu esittämälläni pride-kannaotolla, joka osoitti muille, että Halonen antaa henkilökohtaisen herkkähipiäisyyden ohjata lausuntojaan presidentin paikalta. Fiksumpi päämies olisi ollut kommentoimatta.
Viidenneksi, minulla ei ole mitään seksuaalivähemmistöjä vastaan, koska kukaan ei voi seksuaalisuudelleen mitään, se taitaapi olla synnynnäinen piirre jokaisessa. En tuomitse siis homoja ja lesboja, mutta raja menee pedofiileissä.
Neljännen kohdan jätin tarkoituksella väliin, sillä halusin nähdä, huomaatko seikan.
Halonen oli 12v.pihalla tavallisen kansan arjesta kuin lumiukko. Yhden aatteen nainen.
Hän lamautti puolustusvoimat ja riisti mahdollisuuden puolustautua maamiinakiellolla.
En voi äänestää myöskään Haavistoa, joka on siviilipalvelusmies ja miinojen kieltäjä armeijan ylipäälliköksi.
Kuten sanoin on Haavisto älykäs ja miellyttävä persoona, mutta em.syistä ei kiitos.
Haavisto voi luoda uran kansanvalisenä diplomaattina.
No kun pressaksi valitaan niin kyllähän siitä tavallinen arki katoaa
lopuksi elämää.Eikö mielestäsi hallituksella ja eduskunnalla ollut
osuutta mainitsemiisi kieltoihin ? Sinä Markku väännät nyt shcaissea
kilo kaupalla.Mihin sinä muuten maamiinoja tarvitset? Sitten jos joskus jostain jotain tulee se tulee taivaalta maamiinat ei paljoa auta.
Varmasti oli osuus hallituksella ja eduskunnallakin. Mutta Haloskalla on henkilökohtainen agenda kieltää maamiinat päästäkseen Yk-virkaan.
Venäjän kehitys kulkee aivan arvaamattomaan suuntaan. Maamiinat ovat Suomen henkivakuutus, sillä se nostaa hyökkäyskynnystä.
Mitään maata ei ole miehitetty ilmasta käsin. Se edellyttää aina maajoukkoja. Mahdollinen hyökkääjä suojaa kyllä omat alueensa(jotka se on ottanut haltuun) miinottein.
En ole nähnyt ko. haastattelua, mutta luotan Haaviston tapaan ilmaista asioita. En tajua, että pressaehdokkaalta kysytään seksuaalisuudesta.
Yhtä hyvin muiltakin ehdokkailta voisi sitä kysyä. Asiaankuulumatonta.
Näiden kommenttien taso on myös vaihteleva ja kyllä näitä vihapuheita ja ärtymyksiä puretaan näilläkin foorumeilla turhankin ronskisti.
Missä on sivistys ja toisten huomioiminen?
Hyvä kun kirjoitit Haaviston asiasta:)

Kommentoi 37 kommenttia