Jukan vihertuuletuksia Jukan tunneälynvihreyksiä Turusta

Eläinrakas näkee nyt painajaisia

Viime ajat ovat olleet surullisia eläinten oikeuksia ajattelevien näkökulmasta. Aika monen mielestä ne lienevät sivuseikka, mutta onneksi vielä joitakuita kiinnostavat nämäkin asiat.

Menneenä syksynä seurasin suloisen Dalton-alpakan tarinaa, jossa sydämetön läänineläinlääkäri ei suostunut tekemään elävälle Daltonille tuberkuloositestiä. Lopulta Dalton murhattiin ja läänineläinlääkäri toivotti lähtiessään hyvää joulua murhatun omistaneelle (itse toivoin tälle läänineläinlääkärille pahaa joulua mielessäni). Kuitenkaan Daltonin ruumiista ei löydetty tuberkuloosia, eikä mitään muutakaan vaarallista tartuntatautia.

Järkyttävintä oli huomata erään nimeltä mainitsemattoman presidenttiehdokkaan toiminta. Kyseinen ehdokas on kertonut olevansa kasvissyöjä eettisistä syistä. Vaikka hän perustelee tehotuotantonäkökulmasta kasvissyöntinsä, jota toki kannatan lämpimästi, ontuu hänen logiikkansa nahkakenkien käyttämisessä. Mutta ei se ole pahinta, ainakaan minun mielestäni. Pahempi asia on se, että kyseinen ehdokas käyttää todella mauttoman eläinrääkkäysteon (kissan murhaaminen) tehnyttä "taiteilijaa" aktiivisessa kampanjoinnissaan.

Eläinten oikeuksista välittävien kuuluukin nyt herätä. Jokaisen itseään eläinrakkaana pitävä tulisi miettiä se, mitä voisi tehdä paremmin tai enemmän. Äänestyspäätös voi olla yksi. Toiseksi arjen valinnat voivat olla niitä. Esimerkiksi voi päättää pitää yhden kasvisruokapäivän viikossa, ellei kykene ryhtymään kokoaikaiseksi kasvissyöjäksi. Talvella voi laittaa linnuille ruokaa. Sitten voi ottaa ystäväkseen kodittoman kissan tai koiran, jos se on mahdollista.

Lopuksi suosittelen miettimään, mitä eläimet merkitsevät juuri sinulle.

t. Jukka

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Otkohan Jukka ihan terve. Tarkoitan kirjoitelmiasi? Ihanko tosissasi kirjoittelet?

Käyttäjän jukkav kuva

Minut on tutkittu ja terveeksi todettu.

Käyttäjän Savolax kuva

Fyysisesti vai henkisesti?

Käyttäjän jukkav kuva

Fyysisesti olen vammainen. Mielenterveysongelmaa minulta ei ole löytynyt, vaikka moni maallikko pitääkin minua seonneena tjsp.

Käyttäjän Tommi71 kuva

1 elukka kuolee-> kohu! Mites vihureitten ajaman ilmastonmuutoksensekoilun takia kuolleet ihmiset? esim. "bio"diisselin takia hakataan sademetsiä ja natiiveilta pakko"ostetaan" viljelysmaat palmuöljylle? Kaikenmaailman päästömaksuja ja väkinäisyysveroja millä ei oo yhtään vitun mitää tekoa oikean elämän kanssa.
Onnea helvetisti tolla tiellä..

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Kyllä menee älyttömäksi tämä peli. Onko Arhinmäki tappanut kissan? Ei minun tietääkseni.

Kun sinä nyt kaikkea mahdollista haluat kaivella muista ehdokkaista, niin mitä mieltä olet siitä, että Haaviston puoliso on kärynnyt ratista ja tapellut kapakassa? Niin, aivan, Haavisto ei ole kärynnyt ratista, eikä tapellut kapakassa. Samoin ei Arhinmäki ole tappanut kissaa! Tajuatko???

Käyttäjän koskinenmatti kuva

Vihreiden harrastama loanheitto on tuplasti ala-arvoista, ottaen huomioon, miten paljon he jaksavat jeesustella puhtaamman politiikanteon puolesta. Eilen Haaviston kannattajia oli ensimmäisenä levittämässä ikivanhaa uutisankkaa siitä, miten Niinistö muka on vaatinut kirjastoja maksullisiksi, ja nyt tässä Jukka Väisänen hurskastelee professori Teemu Mäen mukanaolosta Paavo Arhinmäen kampanjan ULKOASUN suunnittelussa.

Olen aivan samaa mieltä siitä, että kun tällaiselle lokalinjalle on päätetty Vihreiden ja Haaviston kannattajien toimesta lähteä, olisi Väisäseltä paikallaan vastata tuohon kysymykseen: Mitä mieltä Väisänen olet siitä, että oman ehdokkaasi puoliso on väkivaltainen rattijuoppo? Onko se mielestäsi edes vähäinen uskottavuus- ja turvallisuusriski siinä teoreettisessa tapauksessa, että Haavisto valittaisiin presidentiksi?

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Koskinen

Tarkoitin kommentillani sitä, että miksi tuollaista älytöntä menneiden kaivelua harrastetaan. Sitä tekevät kaikkien puolueiden kannattajat, eivät tässä vaalikampanjassa niinkään ehdokkaat itse.

Laitoin tuon Haaviston puolison tekemiset vaan esimerkkinä siitä, että ei ne voi olla oleellisia asioita kun presidenttiä valitaan.

Kuka edes tietää miksi Florens joutui tappeluun, kuka tietää taustat? Ei niistä ole kerrottu. Ja hänen rattijuopumusjuttunsa, no niin, ne promillet eivät olisi Suomessa olleet rikos.

Käyttäjän jukkav kuva

Rattijuopumuksen raja on Ecuadorissa eri kuin Suomessa. En pidä Floresia minkäänlaisena turvallisuusriskin.

Käyttäjän koskinenmatti kuva

Faktoja ne vain ovat, ei minun mielipiteelläni asiasta ole merkitystä.

Käyttäjän jukkav kuva

Arhinmäki ei ole tappanut kissaa, mutta eläinoikeuksien näkökulmasta on mielestäni varsin epäloogista ottaa näkyvään asemaan mukaan joku, joka niitä on polkenut ja samalla puhua niiden puolesta.

Käyttäjän jojalonen kuva

Jukka vihertuulettaa:

"Arhinmäki ei ole tappanut kissaa, mutta eläinoikeuksien näkökulmasta on mielestäni varsin epäloogista ottaa näkyvään asemaan mukaan joku, joka niitä on polkenut ja samalla puhua niiden puolesta."

En nyt ota kantaa puoleen eikä toiseen, mutta eivätkö nämä nyt ole hieman hataralta pohjalta heitettyjä kommentteja päivä sen jälkeen, kun teidän puolueenne oma ehdokas on rinnastanut eläinaktivistit uusnatseihin?

Vai onko tämä joku politiikkaan kuuluva harhautusyritys, jolla yritetään tehdä vihreiden kovan ytimen kannattajakunnalle selväksi, että Haavisto ehkä on käyttänyt kovaa kieltä ja lipsunut puolueen aatteista, mutta Arhinmäki on kuitenkin hirveän paha ihminen?

Käyttäjän jukkav kuva

En voi ottaa valitettavasti kantaa Haaviston puheisiin. Puheet ja teot kun ovat kaksi eri asiaa.

Käyttäjän jojalonen kuva

Jukka Väisänen kirjoittelee:

"En voi ottaa valitettavasti kantaa Haaviston puheisiin."

Jaaha, jaaha.

Nojuu, pois se ajatuskin, että poliittisesti aktiivinen henkilö ja rekisteröidyn puolueen jäsen uskaltaisi sanoa yhtään mitään presidenttiehdokkaansa kannanottoihin.

Käyttäjän jukkav kuva

Otetaan kantaa sitten: onhan se niinkin, että salakuvaaminen on rinnastettavissa murtautumiseen.

Käyttäjän Savolax kuva

Rattijuoppo sen maan lainsäädön mukaan joten ei muuta suhtauttamista täälläkään päässä. LAINRIKKOJA!

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Jukka Heikkinen

Sinun logiikkasi mukaan jos nainen juo alkoholia Saudi-Arabiassa ilman huntua ja ilman sukulaismiehen seuraa, niin se on rikos muös Suomessa. Onko näin?

Käyttäjän mannagryn kuva

nyt pistit pahan, sillä en itsekään "ymmärrä" mr hill´n taideteoreettisia näkökantoja.

käsittääkseni nimelta mainitsematon presidenttiehdokas, joka on siis vegaani ja nahkakenkien ystävä, on voinut toisaalta jostain minulle tuntemattomasta syystä päätyä, esimerkiksi suosituksen kautta, käyttämään taideprofessoriksi ylenneen kuva- ja videotaiteilijamme palveluksia vaalikampanjajulisteidensa kuvituksessa, artistic layoutissa.

toisaalta, vaihtelu virkistää sanoi kissa kun mummolla p¤¤¤%n pyyhki.

Käyttäjän jukkav kuva

Kyllä se pöytä on ihan sallittu sana.

Käyttäjän mctimo kuva

"Lopuksi suosittelen miettimään, mitä eläimet merkitsevät juuri sinulle."

Ruokaa.

Käyttäjän Tommi71 kuva

mitä väliä elukoista? Vihureitten politiikka köyhdyttää ja tappaa IHMISIÄ???

Käyttäjän jukkav kuva

Miksi ei ptäisi välittää eläimistä? Saisinko tähän jonkin vedenpitävän todisteen vihreiden politiikan köyhdyttävyydestä ja tappavuudesta?

Käyttäjän jukkav kuva

Mutta eihän tämä ole pelkästään Vihreiden aikaansaannos. Muitakin on tarvittu energiaverojen korotuksiin. Lisäksi energiantuhlaus ei ole kannattavaa.

Käyttäjän Tommi71 kuva

vihreän energiapolitiikan aikaansaannoksia. esim. "energiansääästö"lamput, lisää lämmityskustannuksia, ongelmajätettä, aiheuttaa loistehoa sähköverkkoon ja rikkoo puhtaan siniaallon jne

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Korkeasaaren entinen johtaja kritisoi rankasti lemmikki-eläinten pitämistä ja etenkin koirien jalostamista sairaiksi.

http://ylex.yle.fi/radio/vieraat/lemmikkeja-tutkinut-seppo-turunen-turki...

Hän esittää, että ihmiset luopuisivat eettisistä syistä lemmikkien hankkimisesta.

"Turkiseläimillä on vähemmän ongelmia, kuin monilla jalostetuilla koiraroduilla".

Samaa esitin itsekin jo 15 vuotta sitten Lemmikki-eläinten vapautusrintaman sivustolla.
http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/88276-lemmikki-elainten-vapau...

Käyttäjän jukkav kuva

Koirien sairaaksijalostamisessa on kieltämättä menty liian pitkälle. Toisaalta, ilman lemmikkieläimiäni olisin luultavasti tehnyt itsemurhan.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Eihän se ole jalostamista, vaan muuttamista. Ihan eri asioita. Koira oli alkujaan susi, mutta sitten siitä muunneltiin ties mitä puudeleita.

Niin tehtiin myös kissoille, paitsi norskeille. Ainakaan niille ei sitä enemmissä määrin mitään ole tehty.

Koirien "jalostus" ei ole edes kovin vanhaa. Mitä lienee pari vuosisataa, jos en väärin muista. Katsoin kerran järkyttävän dokumentin tästä eläinrääkkäyksestä. Tehdään koiria, jotka eivät pysty kunnolla kävelemään, nahkapoimut aiheuttavat tulehduksia, hammaskalusto on mitä sattuu jne.

Ihmiseläimen idioottimaisuus ja julmuus on käsittämätöntä.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva

Teistä en tiedä mutta moni eläin itsestä on hyvinkin herkullinen ja mitä nahkakenkiin tulee niin mielummin puen jalkaan luonnonmukaiset kengät kuin keinokuituiset/keinonahkaiset jotka myrkyttävät luontoa vielä sukupolvelven jos toisenkin.

Käyttäjän jukkav kuva

Itse asiassa soija on herkullista. Keinonahka ei itsessään ole niin kamalasti saastuttava verrattuna nahkaan, sillä on huomioitava nahan tuotannossa aika monet asiat. Niitä ovat mm. eläimen rehun tuottaminen, eläimen elämä jne. Nekin nimittäin saastuttavat.

Käyttäjän Sweep kuva

Tässä kohdin voi kyllä ensimmäisenä kyseenalaistaa mitä yliopistossa opetetaan ja mikä laatutaso opetuksessa mahtaa olla. Vihreiden urbaanit ja virtuaalit viestit ovat irrallisia realiteeteista. Otan esimerkin;
kuvataan salaa sikaloita ja niistä kehittyy uutinen. Kaikki aivan oikein tähän asti. Kaikista näistä kuvista voi helposti huomata, että kyseessä on useita eläinsuojelurikoksia ja niistä tulee seurata eläintenpitokielto. Laki sanoo tämän erittäin selvästi. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahdu. Sytyttikö ? Pitäisi ensin ymmärtää mihin tähtää. Näin on nahkakengät.

Käyttäjän jukkav kuva

Tietääkseni Vihreät ei puolueena kuvaa sikatiloja mitenkään.

Käyttäjän Savolax kuva

Ne varmaankin olivat "ruskeita"...
No ihan varmasti!

Käyttäjän Savolax kuva

Vihreät istuu hallituksessa ja aivan varmaan on pikkuisen isompia huolia maassamme kuin joku h*lv*tin alpakka ja nahkakengät!
Olisiko aika ottaa POLIITTISTA vastuuta?

Käyttäjän jukkav kuva

Otapa huomio, että vastuuta otetaan kyllä ja on otettu paljonkin.

Käyttäjän Savolax kuva

Niinpä,
Turvesuot umpeen, varuskunnat/vankilat kiinni jne... oliko agendalla vielä muuta? Lisää kivihiili voimalaitoksia, tuulivoimaa lisää (joka ei toimi Suomessa), vesivoima alas (puhtainta mitä voi olla)...
Jotain logiikkaa!

Käyttäjän reijahirn kuva

Olen tällä kertaa Jukan kanssa samaa mieltä, melkein kaikesta. Seurasin tuota alpakkajuttua, jossa läänineläinlääkäri halusi mieluummin nu***a pilkkuja kuin toimia oikein. Kummallista, että Ruotsin puolella osataan ottaa tuberkuloosikoe elävästä eläimestä, mutta meillä vain kuolleesta. Tuon julman lekurin pitäisi korvata tappamansa eläin.

Muutenkin olen jo pitkään ihmetellyt, miten osalla eläinlääkäreistä aivoissa vain kusi virtaa ja paska tekee patoja. Esimerkkinä tästä Salon murhatut lehmät ja lampaat. Murhan organisoivat kivikasvoiset ja tunteettomat eläinlääkärit, syynä olivat vääränlaiset korvamerkit tai jotain sen tapaista. Samantapainen farssi oli Sastamalan ponitallin tapaus, jossa eläinlääkäri keksimällä keksi puutteita ponien hoidossa, mm. sen, ettei niillä ollut yövaloa. Missä tallissa on muka yövalot? Ovatko eläinlääkäritkin EU-kiimaisia vai puuttuuko kosketus aitoon maatalouteen?

Joku epäsuhta tässä on; ponitallin pitäjä joutui oikeuteen, mutta kirveellä kissan pilkkoneesta Teemu Mäestä tehtiin professori.

Käyttäjän Tommi71 kuva

siis mikä vittu teitä vaivaa? Ette uskalla sanoa helvetin, nussia, perse, vittu, jne. Minust kaikki kovimpaa shittiä on se, että vihreät laittaa meidät maksamaan ilmastonmuutoksesta jota ei ole?
Eihän se rikkaita/keskituloisia köyhdytä mutta me superköyhät ollaan helisemässä.
Pikkasen syö miestä maksaa ilmastonmuutosmaksuja n.400€tuloista.
Jos se minust ois kiinni, "vihreä"puoluea ammuttais TsarBomballa planeetalta helvettiin..

Käyttäjän jukkav kuva

Ei mikään vaivaa. Rauhoitu. :)

Käyttäjän reijahirn kuva

Minua ei vaivaa mikään, halusin vain moittia kusipäisiä eläinlääkäreitä. Vihreiden politiikkahan on muuten ihan syvältä. Meiltä yritetään kerätä viimeisetkin pennoset keksityn ilmastonmuutoksen avulla, meidät yritetään pakottaa kaupungissa asuviksi kasvissyöjiksi, meitä halutaan vakoilla gps-laitteella jne. Virheet on viimeinen puolue, mitä äänestäisin.

Käyttäjän horsmalahti kuva

Oletkos Jukka nykyään vegaani, kun kerta nahkakenkiä noin vahvasti kritisoit? Joka tapauksessa käytettyjä nahkakenkiä on helppo ostaa, ja ne eivät ole epäeettisiä, koska niiden ostaminen ei nosta nahkan kysyntää.

Käyttäjän jukkav kuva

En ole kohta kymmeneen vuoteen käyttänyt nahkakenkiä ollenkaan. Sitä ennenkin olen käyttänyt mieluummin nahattomia kenkiä.

Käyttäjän horsmalahti kuva

Mikset vastaa kysymykseeni veganismista? Eettisyyden kannalta nahkatuotteet ovat irrelevantteja verrattuna siihen kuinka epäeettisiä maito ja kananmuna ovat. Aika tekopyhää valittaa toisen nahkakenkien käytöstä, jos ei edes ole vegaani.

Käyttäjän jukka kuva

Minun normaalin veroja maksavan valkoisen lihaa syövän heteromiehen logiikan mukaan meistä jokainen kävelee nahkakengillä ihan syntymästään saakka. Ne nahkakengät verhoilkoon jokainen sitten ihan itse ja oman tyylinsä mukaan. Minä henkilökohtaisesti pidän omista nahkakengistäni varsinkin kesäisellä hiekkarannalla.

Huijui mitä keskustelua. Söin juuri epäeettisen kananmunan jonka lisäksi join lasin maitoa.

Käyttäjän jukkav kuva

En ole ihan vegaani, mutta lähellä sitä. Sen sijaan nahka on usein tehotuotettua.

Käyttäjän jukka kuva

Mitä mieltä olet amerikkalaisesta keittokirjasta, joka neuvoo miten auton alle jääneitä eläimiä kokataan? Oletko sitä mieltä, että nuo auton alle kuolleet eläimet ovat vain raatokärpästen yksityisomaisuutta eivätkä kuulu ihmisille ollenkaan? Jos vastasit edelliseen kysymykseen raatokärpästen eduksi, niin miksi mielestäsi raatokärpänen on ihmistä arvokkaampi olento?

Käyttäjän jukkav kuva

Itse asiassa nuo kokkausasiat ovat riski, sillä noissa kuolleissa eläimissä voi olla esim. sairauksia tai päästöjä jne.

Käyttäjän jukka kuva

Tyypilliseen vihreään ajattelutapaan et ottanut itse asiaan kantaa. Kerro nyt se mielipiteesi siihen varsinaiseen kysymykseen.

Mitä sitten tuohon täysin käsittämättömään heittoosi kuolleista eläimistä tulee, niin minä en ole yhtään elävää nisäkästä koskaan syönyt. Kalatkin olen nauttinut pääsääntöisesti kuolleena. Pystykorvani olen nähnyt monestikin nauttivan aivan elävistä nisäkäsaterioista, sillä vihainen vastalausekirskunta on vielä jonkin verran jälkikäteen saattanut kaikua kyseisen koiruuden kylkiluiden takaa.

JV: "En voi ottaa valitettavasti kantaa Haaviston puheisiin. Puheet ja teot kun ovat kaksi eri asiaa."

Miksi et VOI?

Kun Haavisto puhuu se ei ole teko.
Kun hullu ulkomailla tekee on se perussuomalaisen puheen vika.

Esimerkkejä vihertuuletuksista?

Käyttäjän jukkav kuva

Olen ottanut kantaa kyllä asiaan.

Haaviston puheisiinko?

Käyttäjän jukkav kuva

En ole puhetta kuullut.

Haaviston kirjoituksiin?

Käyttäjän jojalonen kuva

Nyt pitää kyllä Jukka Väisäseltä kysyä, että mitä hän tähän uutiseen sanoo? Oikeutta eläimille -yhdistys vaatii anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta (linkki).

Allekirjoittanutta ei tämä asia varsinaisesti heilauta, mutta Väisäsen kannanotto - etenkin kun siihen sisältyy moralisointia toista ehdokasta kohtaan - ja hänen oman ehdokkaansa tosiasialliset ulostulot ovat kyllä vailla johdonmukaisuutta.

Näin ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että Vihreät ovat taas kerran onnistuneet sotkeutumaan omituiseen paradoksiin yrittäessään - tapansa mukaan - miellyttää kaikkia mahdollisia tahoja. Ei siinä mitään pahaa tietenkään ole, mutta toisaalta muiden ehdokkaiden moittiminen siinä tilanteessa vaikuttaa väkisinkin vain säälittävältä yritykseltä kääntää huomio toisaalle.

Käyttäjän jukkav kuva

Odotetaapa nyt Pekka Haaviston omaa kommenttia asiaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja