Jukan vihertuuletuksia Jukan tunneälynvihreyksiä Turusta

Pekka Haavisto & vihroitto

Monet kyynelehtivät ilosta laillani, kun Pekka Haavisto sai aikaan vihroiton. Pekka sen ansaitsi. Häntä voisi ylistää ihmisenä monesta syystä. Henkilökohtaisesti en uskonut asiaan viime kevään eduskuntavaalikatastrofin jälkeen, sillä luulin vihreävastaisuuden olevan muotivillitys. Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia Pekka Haavistoa äänestäneitä; olette olleet luomassa vihroittoa, mikä on erinomaisen hienoa.

Vaikka Pekka on myös laajapohjaisen kansalaisvaltuuskunnan tukema, on muistettava, että Pekka on hyvinkin vihreä. Pekan reilun pelin henki on vihreyden ydintä. Hän kunnioittaa muita ihmisiä, eikä vähättele muita. Hänestä on nähtävissä sovittelevan rauhanneuvottelijan ja -välittäjän piirteet. Hän on erittäin hyväkäytöksinen ja inhimillinen, mikä on näkynyt esimerkiksi erilaisissa elämäntilanteissa olevien aseman ymmärtämisenä. Hän ei polje köyhien tai muidenkaan oikeuksia. Hän käsittää erinomaisen hyvin kansalliset ja kansainvälisetkin ympäristöongelmat.

Nämä edellä mainitsemani ominaisuudet ovat vihreää ajatusmaailmaa. En myöskään voi olla ajattelematta sitä, että Pekka muiden vihreiden tavoin ajattelee myönteisesti perustulosta ja tahtoo lopettaa pienituloisten hyppyyttämisen luukulta toiselle.

Pekka sai siis aikaan vihroiton. Toivon saavani itsekin sen aikaan tulevissa vaaleissa. Monille vihreys on ollut pelottava asia ja toivonkin nyt mahdollisimman monen löytävän uuden mahdollisuuden vihreistä. Emme me vihreät ole pahoja, emmekä tee kiusaa kenellekään tarkoitushakuisesti. Hyväntahtoisuus kuuluu minusta moneen vihreään luontaisesti.

Pyytäisin nyt kaikkia mahdollisia työskentelemään Pekan presidenttiyden eteen. Koska Vihreät on eduskuntapuolueista varmasti köyhimpiä, ellei jopa köyhin, on selvää, että suuriin mainostuksiin ei itse puolueella ole varaa. Kampanjointia voi tehdä monella tavalla. Sosiaalisessa mediassa voit ottaa kantaa Pekan puolesta kirjoittamalla blogiisi kannattavasi Pekkaa ja laittamalla kuvapinssin eli PicBadgen Facebook-profiilisi kuvaan. Puskaradioissa sanan voi laittaa kiertämään. Voit takissasi tai laukussasi pitää Pekka Haavisto -pinssiä tai kulkea Pekka Haavisto -kangaskassin kanssa siellä, missä oletkin. Voit mahdollisesti myös luukuttaa Pekan esitteitä tai antaa vinkkejä hyvistä esitteiden luukutuspaikoista. Kerrostalojen rappukäytävän avaaminen tai ovikoodin kertominen luukuttajalle on myös hyvä asia.

Lopuksi toivon, että pystytte jatkossakin äänestämään vihreitä ehdokkaita. Olemme varmasti hyviä tyyppejä, jotka haluavat kantaa huolta ja vastuuta yhteisistä asioistamme. Niin kuin tekin, hyvät äänestäjät!

t. Jukka

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Jukka V :"luulin vihreävastaisuuden olevan muotivillitys..."

Tsot-tsot. Olen jo kuullut Haavistoa äänestäneiden olevan epätietoisia siitä, ketä kannattaisi äänestää toisella kierroksella - ja syyksi on mainittu juuri mm. Haaviston taustalla toimivien vihreiden epärealistinen talouspolitiikka, jota olen kuullut myös "hörhöilyksi" kutsuttavan.

Käyttäjän jukkav kuva

Mikä siinä on epärealistista?

Käyttäjän veikkonen kuva

Toivottavasti puolueenne ei yritä ratsastaa suosiolla, jonka Haavisto sai henkilövaaleissa. Tai jos ratsastatte niin odottakaa ainakin pari viikkoa, jottei se syö Haaviston suosiota.

Käyttäjän jukkav kuva

Kiitos tästä, yritetään ottaa opiksi. :)

Käyttäjän janikorhonen kuva

"Hän kunnioittaa muita ihmisiä, eikä vähättele muita."

Ei Haaviston henkilökohtaisen kannatuksen perusteella voi vielä tehdä varmoja päätelmiä vihreiden kannatuksesta puolueena, mutta jos vihreät ottavat tuosta oikeasti opikseen, niin heillä on ehkä mahdollisuus parantaa kannatustaan.

Käyttäjän jukkav kuva

Kiitos. Näinhän se asia on, mutta saimme makua siitä, millaista kannatus voisi olla.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Vihreitten vahingonilo persujen tappiosta nakertaa ilman muuta Haaviston kannatusta.
Voisit Väisänen sanoa vihreille ettei kannata ilakoida kenkään onnettomuudella.
Vihreitten järjettömän talouspolitiikan vuoksi en tule äänestämään Haavistoa. Sama meno vain pahenee seuravat 6v.
Myöskään Niinistö ei tule kyseeseen suurpankkiirien tukemisen ja köyhien sorron takia.

Käyttäjän NickRigel kuva

Saattaa käydä niin, että "kirkkoveneitä ja Aku Akkoja" tulee paljon äänestyslippuihin tai äänestysosallistuminen jää vähänlaiseksi.

Käyttäjän jukkav kuva

En ilakoi ainakaan itse. Voistko kertoa, mikä siinä talouspolitiikassa on järjetöntä?

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Vihreitten ajamat energiaverot ja maaseudun asukkaiden elämän kaikinpuolinen vaikeuttaminen.

Käyttäjän jukkav kuva

Mutta energiaverothan ovat ymmärtääkseni jokaisessa puolueessa agendalla. Eivät Vihreät yksin niitä ole saaneet aikaan, koska se olisi mahdottomuus.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Markku Perttula: "Myöskään Niinistö ei tule kyseeseen suurpankkiirien tukemisen ja köyhien sorron takia."

Presidentti ei tuohon liittyvistä asioista päätä. Itse asiassa, jos nyt oletetaan, että Niinistö olisi kuvailemasi kaltainen "suurpankkiirien" kätyri, niin paljon enemmän hän noiden "suurpankkiirien" hyväksi voisi tehdä tavallisena kansanedustajana kuin presidenttinä.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Hän ja hänen puolueensa on kuitenkin niiden vallan ilmentymä.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Aivan, ja presidenttinä Niinistö luopuisi tuon puolueen jäsenyydestä.

Käyttäjän NickRigel kuva

Vapaus kunniaan ja vähemmistöt ansaitsemaansa asemaan. Molemmilla ehdokkailla itseään huomattavasti nuoremmat puolisot. Nyt saadaan valita Itsenäisyyspäivien juhlien emäntä, Niinistöllä nuori kaunis suomalainen nainen, viestintäammattilaisena ja Haavistolla komea ecuadorilainen mies hiusmuotoiluammattilaisena. Kansa päättää!

Käyttäjän jukkav kuva

Kansa tosiaankin asian päättää!

Käyttäjän NickRigel kuva

Kummanko ottaisit Itsenäisyyspäivän linnanjuhlien emännäksi?

Haaviston irtiotto eläinaktivisteja vastaan oli kyllä positiivinen merkki. Hiukan ihmettelen kuinka Haaviston vihreät kannattajat oikein sulattivat tämän. Uskovatko he Haaviston valehtelevan kepulaisääniä kalastaakseen vai kannattavatko Haavistoa siitä huolimatta.

Mitä seuraavaksi? Haaviston kannanotto ydinvoimaan?

Kyllä tämä Haaviston menestys on hänen omaa ansiotaan, ei vihreän liiton. Vai voisiko kukaan kuvitella vaikkapa Satu Hassia tai Anni Sinnemäkeä toisella kierroksella?

Käyttäjän jooel kuva

"Monet kyynelehtivät ilosta laillani, kun Pekka Haavisto sai aikaan vihroiton."

Pientä rajaa, kyseessä ei sentään ole Yong Il.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja