*

Aikuisvihreitä ajatuksia Yhdenvertaisuuden puolesta

Urheilu

Kulttuuriministerin salkku

Hallitus on päättänyt lisätä ministerien määrää kolmella. Perussuomalaisille on uutena pestinä tulossa kulttuuriministerin salkku, johon yhdistetään ulkoministeriöstä Eurooppa-ministerin tehtävät. Lähtökohtaisesti ihmettelen, miksi oikeusministerin salkusta luovuttiin juuri, kun tuloksia alkaa tulemaan.

Salkkujen vaihdosta on sovittu ministerivaliokunnassa. Aikaisimmin, sosiaali- ja terveysministerin vaihto tehtiin ilman keskustelua eduskuntaryhmässä. Tällä kertaa näin ei tulisi toimia. Ministerin valinnassa tulee kuulla eduskuntaryhmää.

Miksi?

Voiko olla yleisurheilua monipuolisempaa harrastusta?

Olen kuullut monen vanhemman harmittelevan kuinka nuorena lapsen harrastusvalinnat pitää tehdä. Alle 13-vuotiaan ja vielä sitä vanhempienkin harrastuksissa on tärkeää olla monipuolisesti eri lajeja. 

Panostus liikuntaan tukee kansanterveyttä

Liikunta on eräs tärkeimmistä ihmisen terveyteen vaikuttavista seikoista. Terveys on erittäin tärkeää paitsi jokaiselle yksilölle, myös koko yhteiskunnalle. Tämän takia Tampereenkin tulee panostaa liikuntaan.

 

Tällä hetkellä liikuntamahdollisuudet ovat Tampereella tyydyttävät. On runsaasti ulkoilureittejä yleisessä käytössä, ja uimahallejakin kohtalainen määrä. Urheiluseuroilla on mahdollisuus järjestää toimintaa sisä- ja ulkokentillä. Vielä olisi kuitenkin parannettavaa.

 

Lisää liikettä, Turku!

Turku tunnetaan urheilukaupunkina – Paavo Nurmen kotikaupunkina. Olemme tuttuja niin penkkiurheilijoille, kuntoliikunnan harrastajille kuin kilpaurheilijoillekin. Meillä on valtavan hyvät harrastuspaikkamahdollisuudet ja laaja lajikirjo. Seurat tekevät hienoa työtä monipuolisten harrastusmahdollisuuksien ylläpitämisessä.

 

Askel kohti vammaisten yhdenvertaisuutta

Noin kaksi tuntia sitten liikutuin ilosta, kun Leo-Pekka Tähti valittiin ansiosta Vuoden urheilijaksi. Hän on ollut jo pitkään erittäin menestynyt urheilija. Jo aikaisempina vuosina on hänelle odotettu tätä titteliä, mutta moni on kokenut suuren pettymyksen, kun hänet saavutuksista huolimatta moni urheilutoimittaja on jättänyt jopa ilman ääniä.

Vammaisurheilu on yhtä arvokasta kuin vammattomienkin urheilu. Vammaiset tuleekin nähdä yhdenvertaisina kansalaisina, kuten muutkin nähdään. Pyörätuolikelaus on toki eri laji kuin juoksu, mutta se ei vähennä senkään lajin arvoa.

Kasvaako huippu-urheilun sponsorit puussa?

Iltasanomat uutisoi tänään (http://www.iltasanomat.fi/lumilautailu/art-2000005046177.html) , että lumilautailija Enni Rukajärvi "teki viime vuonna kovan ratkaisun. Hän lopetti yhteistyönsä urheilua isosti sponsoroivan energiajuomajätti Red Bullin kanssa. Valinta oli maailman kärkeen kuuluvan laskijan oma. – Sanotaan näin, että en pidä makeista juomista, ruokavaliotaan terveellisempään ja eettisesti kestävämpään suuntaan vuosien varrella muuttanut Rukajärvi muotoilee."

 

Suomen tennisässä Henri Kontinen tekee historiaa!

Yksi suomalainen urheilija ahkeroi ja hikoilee tenniskentillä ja Suomessa mediahuomio ei ole nyt parasta. 

Suomalainen Henri Kontinen ja australialainen John Peers kohtaavat tänään lauantaina Lontoon ATP-välierässä amerikkalaisparin Bob Bryan/Mike Bryan. Kontinen on tehnyt jo historiaa!

Muistan kuinka kesällä sama Henri Kontinen ja Heather Watson voittivat Wimbledonin sekanelinpelin mestaruuden. Silloinkin Kontisesta uutisoitiin vasta mestaruuden loppuvaiheessa. Näyttää siltä, että uutisointi eri urheilulajeista ei ole kovin tasapuolista.

Paralympia

Urheilijoiden suorituksia pyritään parantamaan lääkeaineiden käytöllä ja monet yksilöt ja organisaatiot ovat tässä taitavia. Sellainen on kiellettyä mutta sitä tehdään ilmeisesti kahdesta syystä, halusta menestyä ja halusta saada rahaa. Menestymisenhalu lienee tärkeämpi syy, mikä ainakin minulle on yllätys.

 

Rio ohoi! - Puhtain asein puhtaan asian puolesta

Rion kisat on sitten kisailtu, ja TV:stä seuraili Onska -mummukin eri urheilulajeja aivan kiitettävästi.  Maailman ennätyksiä tehtailtiin – ”puhtaina” tietenkin.  Samanaikaisesti viilaillaan entisten olympiadien tuloslistoja uusiksi ilmitulleiden käryjen vuoksi.  Kaikki tämä ei voi olla herättämättä ajatuksia fyysistä rasitusta vieroksuvassa mummelissakaan.  Niinpä olenkin kehitellyt ihka oman salaliittoteoriani, josta päätin kertoa myös teille blogini seuraajille.

Huippu-urheilun tuet pitäisi lakkauttaa

Laihan olympiamenestyksen myötä eri tahot ovat vaatineet muutoksia Suomen huippu-urheilun resursointiin ja vallitseviin toimintatapoihin. Kalervo Kummola vaati resurssien keskittämistä valikoituihin lajeihin ja moni halusi keskittää urheiluseurojen resurssit lahjakkaimmille lapsille ja nuorille. Tässä olisi vielä yksi idea: lopetetaan kaikki huippu-urheilun tukeminen julkisista varoista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä